web templates free download

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELE 2019

TOIMINNAN YLEISET TAVOITTEET
Yhdistyksen toiminta-alue on Hämeenkadun, Helsingin valtatien, Hippoksentien, Uudenmaantien ja Uu-denmaankadun rajaama alue lisättynä Tyksin T-sairaalan alueella. Keskeistä toiminnassa on edistää viih-tyisän ja turvallisen asuinympäristön luominen.

LIIKENNE
Tavoitteena on, että Kerttulin katuverkko palvelee ensisijaisesti alueen omia tarpeita. Liikennettä hidas-tavia, turvallisuutta lisääviä ja läpikulkua vähentäviä järjestelyjä pyritään lisäämään alueella. Tavoitteiden saavuttaminen vaatii jatkuvaa yhteistyötä suunnittelijoiden ja päättäjien kanssa.
Tavoitteet ovat:
- Seurata ja pyrkiä vaikuttamaan Itäisen Pitkäkadun ajolinjojen muutoksiin ja mahdollisiin pyörä-kaistoihin. Ensisijainen tavoite on saada pyöräilyreitti toteutettua Lemminkäisenkadulta alkaen pitkin Kupittaankatua aina Martin koululle asti kaupungille tehdyn aloitteen mukaan.
- Tehdä aloite Kaivokadun ja Itäisen Pitkäkadun risteyksestä siten, että kääntyminen vasemmalle kielletään risteyksessä, koska risteysalue on ahdas ja kääntyvät ajoneuvot aiheuttavat jatkuvasti vaarallisia tilanteita.
- Seurata Kiinamyllynkadulle molemmille puolille toteutettavaa kevyenliikenteen pääpyöräilyreittiä, mikä on tärkeää TYKSin A- ja U-sairaalan työntekijöiden, vierailijoiden ja asiakkaiden turvallisuu-den parantamiseksi.
- Tehdä aloite vilkkuvalojen lisäämisestä suojatielle Uudenmaankadun ja Kupittaankadun risteyk-seen.
- Saada Kerttulin ruudun pysäköintipaikat varattua alueen omien palveluiden ja asukkaiden käyt-töön. Asukasyhdistys edellyttää, että Turun kaupunki tekee kokonaisvaltaisen suunnitelman py-säköintiongelman ratkaisemiseksi.
- Seurata ja pyrkiä vaikuttamaan tuleviin joukkoliikennemuutoksiin Kerttulin alueella.

TÄYDENNYSRAKENTAMINEN
Kortteleiden mahdollinen täydennysrakentaminen ei saa kohtuuttomasti uhata naapureiden asumisviih-tyvyyttä. Asukasyhdistys pyrkii vaikuttamaan asioihin antamalla lausuntoja aluetta koskevissa kaava-asioissa. Yhdistys seuraa jatkuvasti alueen kaavoitusta ja lisärakentamista ja lähitulevaisuudessa erityisesti seurattavia kohteita ovat:
- Sairaala-alueen täydennysrakentaminen ja pysäköintiratkaisut.
- Rakentaminen, joka rajoittuu Kupittaan Urheilupuistoon.
- Kerttulinreuna-kaavan eteneminen.
- Kauppaopisto-kaavan eteneminen.
- Yleiskaava 2029.

VIIHTYVYYS JA ASUMISYMPÄRISTÖ
Yhdistyksen ehdotus liikuntalautakunnalle 22.5.2005 saada Kupittaan maauimala talviuintikäyttöön on edelleen voimassa. Tavoitteena on lisäksi saada laajennettua maauimalan aukioloaikoja mahdollisuuksien mukaan.

PITKÄN AIKAVÄLIN SUUNNITTELU
Ehdotus Uudenmaankadun ylitse Kerttulin ja Vartiovuoren yhdistävästä kevyenliikenteen sillasta on edel-leen voimassa. Kaupunki on suhtautunut ehdotukseen myönteisesti. Hanke ei kuitenkaan vielä sisälly vahvistettuihin suunnitelmiin.

YHTEISTYÖ
Yhdistys on Turkuseura - Åbosamfundet ry:n jäsen ja sitä kautta yhteistyössä muiden kaupunkiosayhdis-tysten kanssa. Yhdistyksellä on edustus kaupunginosajaostossa.
Yhteistyö Shakkikerho TuTs:n kanssa jatkuu Kupittaan puistossa olevan ulkoshakkialueen puitteissa.
Alueen asukkaiden etujärjestönä yhdistyksellä on tiiviit ja hyvät yhteydet kaupungin eri viranomaisiin. Erityisesti Turun kaupunkisuunnittelun Kaavoitusyksikköön ja luottamushenkilöihin.

KOKOUKSET JA TILAISUUDET
Yhdistys järjestää toimintavuonna kaksi sääntömääräistä kokousta sekä mahdollisesti muita tilaisuuksia jäsenille ja alueen asukkaille.

TIEDOTUS
Jäsenille ja alueen muille asukkaille tiedotetaan yhdistyksen toiminnasta yhdistyksen kotisivuilla www.asukasyhdistyskerttuli.fi, jäsenkirjeillä tai sähköpostilla, Turun Sanomien yhdistyspalstalla ja tarvit-taessa muissakin tiedotusvälineissä.

Toimintasuunnitelma on vahvistettu syyskokouksessa 27.11.2018.